Lauantai 29.10.2022
Muistan erään työharjoittelun sairaanhoitajaopintojen aikana. Harjoittelijat eivät olleet tervetulleita kahvitauolla muiden kanssa saman ison kahvipöydän äärelle vaan meille osoitettiin oma nurkkaus lähellä olevassa toisessa pienessä huoneessa. Jos vuorossa ei ollut muita harjoittelijoita niin minä join kahvikuppini yksin ja kuuntelin, kuinka muilla oli hauskaa isossa kahvihuoneessa. Silloin päätin, että tähän sairaalaan en ikinä hae töihin. Enkä hakenut. Tästä on aikaa n. 15 vuotta, eli ei kovin kauan.
Kerron tämän esimerkkinä ja osoittaakseni kuinka tärkeää on harjoittelijoiden ja työssäoppimisen jaksoilla olevien opiskelijoiden kohtaaminen työpaikan arjessa. Suurin osa heistä on nuoria, joilla on vielä hyvin vähän, tai ei ollenkaan, kokemusta työelämästä. Jokainen heistä toivoo saavansa hyvän työpaikan valmistuttuaan. Hyvä työpaikka tarkoittaa myös hyvää työyhteisöä, jossa jokainen kokee olevansa hyödyksi, jossa jokaista arvostetaan ja autetaan tarpeen mukaan. Hyvän työyhteisön luominen on meidän kaikkien vastuulla. Me kaikki tarvitsemme rohkaisua ja kehuja. Edes joskus.
Vakituinen työpaikka ei ole enää lottovoitto työntekijälle, kuten vielä pari vuosikymmentä sitten. Silloin oltiin nöyriä ja kiitollisia jos ylipäätään pääsi töihin. Tänä päivänä melkein kaikilla sektoreilla on pula osaavasta työvoimasta. Parhaiten rekrytoinneissa pärjäävät yritykset ovatkin jo ymmärtäneet, että hyvä ja pestissään viihtyvä työntekijä on nykyään lottovoitto yritykselle.
Vasta työelämään tulossa olevia opiskelijoita moititaan usein osaamattomuudesta ja laiskuudesta. Toisaalta moitetta tulee myös siitä, että opiskelijoita ei kukaan ohjaa vaan heidät jätetään yksin selviämään miten parhaaksi näkevät. Jos opiskelijalle ei osoiteta työtehtäviä ja ohjata niiden tekemisessä niin on selvää, että he jäävät ulkopuolisiksi selaamaan kännykkää ja toivomaan, että loppuisipa päivä pian.
Meillä on vielä paljon tehtävää myös koulutuksen saralla. Sekä perusopetuksen että toisen asteen koulutuksen rahoitusleikkaukset menneinä vuosina ovat tehneet rumaa jälkeä. Inkluusio ja itseohjautuvuuden vaade ovat jättäneet monet lapset hakoteille jo perusopetuksessa.
Nyt työelämään tulevat nuoret tarvitsevat meidän kaikkien tukea ja rohkaisua. Pitää lähteä siitä ajatuksesta, että osaaminen karttuu ajan kanssa työelämässä eikä vaadita mahdottomia ja pelotella ylisuurilla vaatimuksilla jo työnhakuilmoituksissa. Hyvällä perehdyttämisellä ja kannustavassa työilmapiirissä taidot jalostuvat.
