Hyvinvointialueiden rahoituksesta valuu satoja tuhansia euroja turhiin kokouspalkkioihin ja ryhmärahoihin

Hyvinvointialueiden toiminta on alkanut tänä vuonna. Ihan ensimmäiseksi päätettiin mm. johtavien viranhaltijoiden palkoista ja ryhmärahan suuruudesta. Tärkeitä asioita tottakai, mutta kohtuus kaikessa.

Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan viisi hyvinvointialuetta ei maksa viranhaltijoille lainkaan kokous palkkioita, kun taas kymmenellä hyvinvointialueella palkkiot maksetaan kaikille viranhaltijoille. Muiden hyvinvointialueiden käytännöt vaihtelevat kahden ääripään välillä.

Valtuutettujen henkilökohtaisten kokous palkkioiden lisäksi maksetaan puolueille ns. demokratiarahaa, jota myös ryhmärahaksi kutsutaan. Hyvinvointialueet päättävät itse, kuinka paljon sitä maksetaan. Tietääkseni summa vaihtelee tuhannesta eurosta jopa kuuteen tuhanteen euroon per valtuutettu vuodessa.

Valtio maksaa puolueille miljoonia euroja suoraa tukea. Tämä ryhmäraha on lisätukea sen päälle

Näihin kokouspalkkioihin ja ryhmärahoihin valuu satoja tuhansia euroja vuosittain.

Samaan aikaan hyvinvointialueiden talousarviot ovat punaisella. Sen sijaan, että luovuttaisiin ensimmäiseksi ryhmärahoista ja turhista hyvinvointialueiden kovapalkkaisten virkamiesten ja päälliköiden kokous palkkioista, on alettu karsia palveluita. Vuodeosastoja lakkautetaan ja palveluita viedään kauemmaksi.

Tämä ei ole millään tavalla eettisesti kestävää. Kannustan hyvinvointialueiden valtuutettuja pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä ja kokouspalkkioiden ja ryhmärahojen kohtuullisuutta.

Piditkö artikkelista? Jaa se kavereillesi:

Jaa Facebookissa
Jaa Linkdin
Jaa Pinterestissä
Jaa X-palvelussa

Jätä kommentti