Vierailin joulukuussa Tallinnassa Tallinnan peruskirjan 15. vuosipäivän terveysjärjestelmäkonferenssissa, jonka aiheena oli Luottamus ja muutos – kestävät terveydenhuoltojärjestelmät tulevaisuutta varten
Suurin yhteinen huoli Euroopassa on pula hoitohenkilöstöstä ja vuokratyövoiman käytön kustannusten kasvusta sekä kansalaisten luottamuksen ylläpito yhteiskunnan kestävyyteen ja kykyyn tarjota riittävät terveyspalvelut. Eurooppalaiset ikääntyvät kovaa vauhtia ja palveluntarve kasvaa sen myötä. Uusia lääkkeitä tulee markkinoille koko ajan. Aina vain kalliimpia ja useimmille saavuttamattomia. Julkisen terveydenhuollon kustannuskehitys on nouseva eikä laskua ole näköpiirissä.
Tapasin kahdenvälisesti Ruotsin terveysministeri Acko Ankarberg Johanssonin. Halusin kuulla, miten Ruotsissa on onnistuttu yli 20 vuotta sitten tehdyn sote-uudistuksen toteutuksessa ja henkilöstön saatavuudessa. Ruotsissa vanhusten kotihoito ja asumispalvelut jätettiin kuntien vastuulle toisin kuin Suomessa. Olen itse pohtinut, olisiko tämä ollut viisasta myös Suomessa.
Ongelmitta tämä ei kuulemani mukaan ole mennyt vaan kitkaa on ollut siinä, mikä kuuluu alueiden vastuulle (regioner) ja mistä kunta vastaa. Paperilla kaikki on usein hyvin selkeää ja yksinkertaista, mutta käytännössä eteen tulee aina haasteita. Ruotsissa mietitäänkin jo, miten järjestelmää pitäisi muuttaa.
Uusia palvelumuotoja on Ruotsissakin otettu käyttöön kovaa vauhtia. Ennen kaikkea digitaalisia ja ns. liikkuvia kotiin vietäviä palveluita. Esimerkkinä mainitsen potilaan omassa kodissa toteutetun erikoissairaanhoidon. Hoitajat ja lääkärit tulevat siis potilaan kotiin ja hoito toteutetaan heidän valvonnassaan. Kotisairaalatoimintaa on Suomessakin, mutta olisiko tässä vielä kehitettävää?
Leikkaushoidon jälkeen vaadittava vuodeosastohoito erikoissairaanhoidossa on lyhentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana huimasti. Muistelen, että vielä reilu kymmenen vuotta sitten lonkkaleikkauksen jälkeinen vuodeosastohoito oli normaalisti seitsemän vuorokautta, kun nykyisin voidaan lonkkaleikkauksia tehdä jo päiväkirurgisena toimenpiteenä.
Hoitajapulaa ei Ruotsissa ole ratkaistu EU:n ulkopuolelta tulevalla työvoimalla muutoin kuin aivan vähäisessä määrin joillakin alueilla. Ulkomainen työvoima tulee EU-alueelta ja enimmäkseen Puolasta. Suomessa lasketaan mielestäni liikaa EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman varaan. Olennaista olisi kuitenkin parantaa suomalaisten hoitoalalla jo työskentelevien työoloja ja kehittää kannusteita muilla aloilla työskentelevien hoitajien rekrytoimiseen takaisin hoitoalalle.
