Olen saanut viime aikoina runsaasti palautetta huolestuneilta vanhemmilta ja kansalaisilta nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveysongelmien kasvusta. Viestit ovat samansuuntaisia: liian moni nuori voi pahoin, kärsii ahdistuksesta, masennuksesta tai yksinäisyydestä ja jää tunteidensa kanssa yksin, vailla riittävää apua tai ymmärrystä.
Tilanne on ollut huolestuttava jo pitkään, mutta viime vuosina ongelmat ovat sekä lisääntyneet että monimutkaistuneet. Tämä näkyy konkreettisesti muun muassa Mieli ry:n ylläpitämässä matalan kynnyksen Sekasin-chatissa, johon tulee vuosittain yhä enemmän yhteydenottoja. Vuonna 2024 keskusteluja käytiin lähes 40 000 – enemmän kuin koskaan aiemmin. Kasvu on jatkunut vuodesta toiseen. Myös Kelan tilastot kertovat karua kieltä: jopa joka neljännellä nuorella arvioidaan olevan jokin mielenterveyden häiriö.
Ajat muuttuvat ja ongelmat ovat moninaisempia
Monet merkit osoittavat, että nuorten pahoinvointi on syvää. Kouluampumistapaukset ovat äärimmäisiä esimerkkejä siitä, kuinka vakaviin tekoihin jotkut nuoret ajautuvat, kun elämässä ei näy ulospääsyä eikä toivoa. Näissä tapauksissa on havaittavissa sekä tekijöiden nuoren iän että tekojen suunnitelmallisuuden lisääntymistä – kehitys, joka on paitsi traaginen myös äärimmäisen hälyttävä.
Samanaikaisesti koulukiusaaminen on saanut uusia, vaikeammin havaittavia muotoja. Vaikka asiasta on puhuttu ja siihen on pyritty puuttumaan, kiusaaminen ei ole kadonnut – se on siirtynyt nettiin. Suljetuissa viestiryhmissä tapahtuva henkinen väkivalta jää helposti vanhemmilta piiloon, eikä siihen puuttumiseen ole aina osaamista tai välineitä.
Sosiaalisen median lisääntynyt käyttö, älypuhelinten jatkuva läsnäolo ja digitaalisessa maailmassa vallitseva vertailukulttuuri ruokkivat epävarmuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Nuoret vertaavat itseään jatkuvasti toisiin – ulkonäköön, vaatteisiin, elämäntyyliin ja saavutuksiin. Jos kokee jäävänsä jälkeen, tunne kelpaamattomuudesta voi iskeä kovaa. Varsinkin silloin, kun mainoskuvien ja vaikuttajien rakentamat ihannekuvat eivät ole saavutettavissa, voi syntyä kokemus omasta arvottomuudesta.
Surullinen ja hätkähdyttävä tosiasia on, että Suomessa itsemurha on tällä hetkellä nuorten yleisin kuolinsyy. Myös huumekuolemien määrä on huomattavan korkea verrattuna muihin Euroopan maihin. Vaikka suunnitelmia ja toimenpiteitä ongelmien korjaamiseksi on laadittu, olemme yhä tilanteessa, jossa työtä on valtavasti tehtävänä.
Miksi mielenterveysongelmat lisääntyvät?
Syitä nuorten pahoinvointiin on monia. On houkuttelevaa etsiä yhtä yksittäistä syyllistä – usein sellaiseksi nostetaan nykyhallitus tai sen tekemät leikkaukset. Kriittisyys hallituksen päätöksiä kohtaan kuuluu demokraattiseen keskusteluun, mutta on rehellistä myöntää, ettei nuorten pahoinvointi ole syntynyt yhden hallituskauden aikana. Kyseessä on vuosikymmenten mittaan kasautunut ongelmavyyhti, jonka taustalla on yhteiskunnan, kasvatuksen ja kulttuurin muuttuminen.
Yksi merkittävä tekijä, jonka haluan nostaa esiin, liittyy kasvatuksen muutoksiin. Viime vuosikymmeninä yhteiskunnassa on omaksuttu liberaali vapaampi ja rajattomampi kasvatustapa. Lapsille ja nuorille on haluttu antaa enemmän tilaa tehdä omia valintojaan ja löytää oma tiensä. Tämä kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä rajattomuus on monissa tapauksissa synnyttänyt epävarmuutta ja turvattomuutta. Kun nuori saa päättää kaikesta itse, mutta ei saa siihen riittävästi ohjausta, hän voi jäädä hämmentyneenä yksin. Vaikka ympärillä olisi aikuisia, heistä ei löydy sellaista, jolle uskaltaisi puhua.
On tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät vastuunsa. Lapsi tarvitsee rakkautta, mutta yhtä lailla myös rajoja ja johdonmukaista kasvatusta. Usein vanhemmat kuvittelevat, että lastenkasvatus sujuu parhaiten positiivisten tunteiden vallassa. Näin ei tarvitse olla. Moni asiantuntija on todennut, että vanhemman tärkein tehtävä ei ole tehdä lastaan onnelliseksi, vaan valmistaa hänet kohtaamaan elämän vastoinkäymiset. Jos lapsi ei koskaan kohtaa vastoinkäymisiä, hän ei opi käsittelemään niitä myöhemminkään. Turvallinen lapsuus ei ole rajoista vapaa, vaan rakkauden ja rajojen tasapainossa rakentuva kasvualusta.
Ilmastoahdistusta ja identiteettikriisejä
Toinen nykyajan ilmiö, joka kuormittaa nuoria, on ilmastoahdistus. Tieteelliset näkemykset ja poliittinen keskustelu ovat kaksi eri asiaa, mutta mediassa nämä menevät usein sekaisin. Lapsille ja nuorille viestitään ilmastosta uhkakuvien ja kiireen kautta – jatkuvasti toistetaan, että aikaa ei ole, ja että tulevaisuus on vaakalaudalla. Tämä luo helposti toivottomuutta ja voimattomuutta. Ilmastosta voidaan puhua, mutta vastuullisesti ja ikätasoisesti. Lapsilla on oikeus kasvaa ilman ylitsepursuavaa ahdistusta maailman tilasta.
Myös sukupuoli-identiteettiin liittyvä keskustelu herättää kysymyksiä. Kouluissa tuodaan esiin sukupuolten moninaisuutta ja pyritään vähentämään perinteistä sukupuolijaottelua. Tavoitteena on suvaitsevaisuus, mutta vaarana on, että liian varhainen ohjailu voi hämmentää lasta, joka on vasta etsimässä itseään. Identiteetin rakentuminen on herkkä ja yksilöllinen prosessi. Lasta ei tule painostaa tai johdatella ideologioihin, jotka eivät perustu biologiaan tai tieteeseen. Parasta, mitä aikuinen voi tehdä, on tarjota lapselle rauha ja tila kasvaa – ilman ulkopuolista painetta.
Hallitus on panostanut mielenterveyspalveluihin enemmän kuin yksikään edellinen hallitus
On tärkeää ymmärtää, että nuorten mielenterveyteen voidaan vaikuttaa. Tilanne ei ole toivoton. Nykyinen hallitus on tarttunut ongelmaan tosissaan ja panostanut nuorten mielenterveyspalveluihin enemmän kuin yksikään aikaisempi hallitus. Käynnissä on laajoja ohjelmia, joilla kehitetään matalan kynnyksen palveluita, vahvistetaan psykososiaalista tukea ja parannetaan hoitoon pääsyä. Rahoitusta on ohjattu muun muassa lasten ja nuorten neuropsykiatristen kuntoutuksiin, itsemurhien ehkäisyyn ja terapiapalveluiden saatavuuden parantamiseen. Terapiatakuu on tullut voimaan ja kouluissa on tehty päätöksiä, kuten kännykkäkielto oppitunneilla, jotka tukevat lasten keskittymistä ja jaksamista.
Lapsiin ja nuoriin panostetaan nyt enemmän kuin koskaan. Se ei vielä riitä, mutta suunta on oikea. Meidän aikuisten tehtävä on pitää huolta siitä, ettei yksikään nuori jää yksin. Tästä on hyvä jatkaa.
– – –
